Mikä, mikä maanantai...

Olen päivittänyt myös tuota meidän alkutaivalta Doriksen ensimmäisiä päiviä täällä.

Reissaamisen jälkeen olemme palanneet normaaliin elämään, jos meillä nyt sellaista on. Doris poikkeuksellisesti herätti minut puoli seitsemältä. Normaalisti odottelee hissukseen, kunnes liikahdan, sitten tulee nuuhkimaan. Näinä muutamina viimeisinä aamuina minulle vuoteesta nouseminen on ollut vähän hidasta. Olisiko tuolla syksyn tulolla jo osuutta moiseen.

Tänäänkin aamutoimet sujuivat mallikkaasti. Kun oltiin rapsutukset ja rapsutukset rapsuteltu, alettiin valmistautua lenkille. On niin kivaa, kun Doris odottelee kaikessa rauhassa, että saan puettua lenkkivaatteet ylleni. Makoilee lungin näköisenä, mutta tarkkailee koko ajan missä ollaan menossa. Kun se näkee, että otan valjaat käteeni, se menee odottamaan eteiseen. Sanon: "Laitetaan rintsut" ja Doris istuu, ojentaa toisen tassun ja sitten toisen tassun, pujotan valjaat sen päälle. Edelleen Doris istuu kaikessa rauhassa. Kun se kuulee valjaitten lukon napsahtavan, se nousee seisomaan ja odottaa, että avan ovet rappuun. Sitten vasta se tulee perässäni. Alaspäin menoa pitää vielä harjoitella. Nyt Doris menee edeltä, jää kuitenkin odottelemaan ulko-ovelle. Kun avaan oven, se ryntää ulos, tarvitsemme harjoittelua siihenkin.

Tänäänkin oli ihanan raikas aamu, aurinko paistoi ja asteita oli siinä +10. Lenkki sujui mallikkaasti, meille ei tullut erimiellisyyttä mihin suuntaan mennään. Riekkuminenkin taisi Dorikselta unohtua.

Päivälenkillä suuntasimme koirapuiston suuntaan. Minulla ei ollut aikomusta sinne mennä, muutin kuitenkin mieleni ja menimme puistoon. Siellä oli Nella aito serobi niin kuin Doriskin. Tytöt tulivat heti juttuun ja molemmilla näytti riittävän vauhtia. Sitten joukkoon liittyi vielä Nellan kaveri kaunis Irlannin setteri Iina. Iinasta ja Doriksesta tuli varsinaiset kaverit, jaksoivat peuhata keskenään pitkään. Nella ei alkuun tykännyt ollenkaan siitä, että Doris leikkii sen kaverin kanssa. Nella aloitti varsinaisen räksyttämisen Dorikselle. Doris oli vähän aikaa ihmeissään, että mikäs homma tää on. Kun huomasi, ettei tässä tappelua tule, jatkoi Iinan kanssa juoksemista. Välillä levättiin ja taas jatkettiin peuhaamista. Olin mielissäni, että menimme sinne. Doris sai purettua liiat energiansa pois. Nella käy siellä päivittäin, joten sinne suuntaamme sitten huomennakin.

Doris oli ihan puhki kun tulimme kotiin, pikaisesti joi vettä ja meni sitten nurkaansa nukkumaan. Siellä sitten makasi reporankana monta tuntia. Päivälenkilläkään ei ollut riekkumista, olisko jäänyt nyt pois. Olisi hieno juttu, olisi.

Kun lähdimme iltalenkille, pihalla oli Poju noin puolivuotias komea bulldoggi. Siinä sitten piti vähän riehua. Yllätyin, kun Doris sitten istui kaikessa rauhassa, kun juttelin Pojun emännän kanssa. Kohta en enää pysy mukana näissä edistysaskelissa.

No, tulihan ne riekkumiset sitten tuolla lenkillä ihan kaksin kappalein. Lieviähän nämä nykyiset ovat noihin entisiin verrattuna. Kukaan koira-asiantuntija ei varmaan kuittaa tätä, kun sanon, että sisälle tultua Dorista ihan selvästi hävettää tuo riekkuminen ulkona. Johtuisikohan se noista edellisistä kerroista, kun sille aina sisälle tultua riekkumisesta marmatin.

Nyt Doris on jo untenmailla. Hyvää yötä!

Me ollaan, tullaan ja mennään...

Ollaan kotiuduttu. Opetellaan taas olemaan kotona kahdestaan ja hyvin näyttää menevän. Voin iloisena kertoa, että tämän viimeisen kahden viikon aikana Doriksessa on tapahtunut valtava positiivinen muutos. Doriksen käytös on muuttunut, pyörähtänyt melkein ympäri. Doris kulkee nyt niin hienosti ulkona, sipsuttaa ja tipsuttaa niin kuin kunnon prinsessan kuuluukin. Toisten koirien ohittaminen sujuu jo hyvin mallikkaasti, joidenkin otusten ohittaminen aiheuttaa kyllä vielä pienoista ylireagointia. Samoin tuo remmissä riekkuminen vähenee päivä päivältä. Tänään vain kerran Doris kiukustui ja päätti riekkua, senkin sain hyvin nopeasti purettua. Hyvä Doris!

Olemme olleet yhdessä viisi kuukautta. Nyt tunnen miten Doris alkaa vapautua, luottaa ja uskoa elämään täällä. Luottamus näkyy myös siinä, miten Doris kuuntelee ja tottelee. Alussa tein Doriksen kasvattamisessa osaamattomuuttani monia virheitä, onneksi ne ovat olleet niin pieniä, että niiden korjaaminen on ollut mahdollista. Nyt osaan jo tulkita edes vähän, mitä tuon prinsessan eleet kertovat. Doris on itseppäisin koira jonka tiedän, mutta myös valtavan herkkä ja loukkaantuu helposti.

Aamulla aikaisin kun lähdimme lenkille, aurinko paistoi ja lämpöasteita oli vain + 8. Oli niin kivaa kävellä tuolla ulkona kaikessa rauhassa, oli niin rauhallista eikä ristin sielua missään. Tuo viileyskään ei haitannut kumpaakaan, oikeastaan oli kivaa kun ei ollut kuuma.

Päivälenkillä näimmekin sitten kauhean hirviön. Hiljaisella kadulla keskellä tietä makoili auringossa norjalainen metsäkissa. Mietin kuumeisesti miten minun pitäisi juttu hoitaa, kissa oli ohitettava, siinä oli sitä pulmaa. Doris ei ainakaan täällä Suomessa ollut kohdannut kissaa läheltä, kaukaa sellaisia olimme muutamia päässeet näkemään. Päätin, että mennään ohi, maksoi mitä maksoi.

Otin Doriksen niin lyhyelle hihnalle kuin vaan voin ja sitten mentiin. Mitä lähemmäs kissaa tulimme, sitä matalammalle Doris meni. Kun kissa huomasi meidät, se pomppasi pystyyn ja jäi odottamaan. Lähestyimme tuota hirviötä ja se köyristi selkänsä kaarelle ja nosti kaikki karvansa pystyyn. Aivan kamalan pelottava otus. Doris pelkäsi sitä ihan selvästi. Rauhoittelin Dorista ja mentiin hissukseen kissan ohi. Onneksi se pysyi paikoillaan ja selvisimme vammoitta. Minulla oli kyllä naurussa pitelemistä.

Tämä sunnuntai oli oikein kiva päivä!

Doris syö heinää!

Doris ja Mölkkyporukka..

Joopa joo, päivälenkillä oltiin. Kierrettiin taas Kilpiäistä ja Mukkulaa pitkin ja poikin, päivä oli mitä parhain lenkkeilyyn ei liian kuuma eikä kylmäkään.

Tuo Mölkkyporukan pelipaikka on meidän tavanomaisen lenkkireitin varrella. Ovat valinneet pelipaikakseen paikan, jossa on kaksi puistonpenkkiä ihka tavallisen puistotien reunalla. Mölkyt ovat sitten keskellä tuota tietä. 

No, siellähän he taas olivat, nyt vain oli kolme kaveria pelaamassa. Doris oli jo vähän matkan päässä pukittanut ja kaverit sen olivat tietenkin jo nähneet. Kun saavuimme heidän kohdalleen, Doris istui taas vastapäätä, katselemaan kavereita. Juttua alkoi sitten heti tulla.

- Ai se istuu taas, oli se niin hauska viimeks, kyllä me silleniin naurettiin. Tuolla pitkällä koivun luona se vielä heitti selälleen, hah, hah, haa!

- Joo, meillä oli sen kanssa hauskaa. Hah, hah, haa...!

- No, se innostui näyttelemään noista teidän jutuista.

- Mikä sen nimi olikaan?

- Doris.

- Ai Dooooris. Oot mainio Doooris.

- Mennään Doris. (Doris jarruttaa)

- Hah haa, se levittää taas.

- On vähän tahtomimmi, innostui taas näyttelemään, mennään Doris.

- Meinaatko saada sen liikkeelle, hah, hah, haa!

- Yritystä löytyy.

Saan Doriksen liikkeelle, mennään muutama metri, Doris heittäytyy kyljelleen.

- Kaatui, kaatui!

Naururemakka!

- Oot hyvä kaatuileen Doooris! On se vaan niin hauska, hah haa.

Nostan taas Doriksen ylös, tiukka hihnaote ja mentiin, Doris jarruttaa, ei pääse kaatumaan, mutta roikkuu hihnassa. Hetkeksi otteeni herpaantuu ja Doris käyttää tilanteen hyväkseen ja kaatuu. Takana remahdetaan taas nauruun. Minua ei enää naurata yhtään. Doris makaa nurmikolla ja leikkii kuollutta, on niin veltto kuin vaan voi olla. Voi että se osaa hyvin tuon jutun. Nostan sen valjaista taas pystyyn, tiukka ote ja mennään.

Takana yksi kavereista on valmistautunut lähtemään pyörällä kauppaan, tais kaljat loppua. Doris on taas kyljellään, kaveri ohittaa meidät ja nauraa.

- Hah, haa, se levittää taas. Tuolla koivun luona se levitti viimekskin selälleen, kyllä me naurettiin. Hah hah haa. Nauraen kaveri jatkaa matkaansa.

Saan Doriksen hinattua kavereitten näköpiiristä ja käännymme kotiin vievälle tielle. En kyllä laskenut kuinka monta niitä kaatumisia oli pienellä matkalla, aivan riittävästi niitä kyllä oli. Minua ei naurattanut tipan tippaa. Kiukkukierrokset alkoivat minulla nousta. Piti vaan yrittää olla hissukseen.

Onneksi tuo otus vähitellen luovutti ja päästiin viimeiset 100 metriä lyhyessä hihnassa kulkien kotiin.

Minua kiukutti, eikä todellakaan ollut enää hauskaa tuo Doriksen filmaaminen. Siltä seisomalta päätin, että se on nyt loppu, vaikka vastaantulijat ja Mölkynpelaajat siitä iloiseksi tulisivatkin.

Miten tuo näytteleminen sitten hoidetaan, siinäpä vasta pulma!

Tänään on päivä...

Tänään on kulunut viisi kuukautta siitä päivästä (8.3.2013), kun Doris romanialainen katukoira matkasi pitkän matkan Bukarestista Helsinki-Vantaan lentokentälle ja tapasi siellä ensimmäisen kerran oman tulevan kotinsa emännän ja hoivaajansa. Alkuyöstä he matkasivat yhdessä Lahteen aloittamaan yhteistä elämäntaivalta. Tuosta päivästä alkoi niin Doriksen kuin emäntänsäkin sopeutuminen yhteiseloon, joka Dorikselle on ollut suuri seikkailu kuin myös emännällekin.

Monen toivomuksesta loin tämän Blogin Doriksesta. Kerron ja kirjoitan elämästämme näin jälkikäteen, ehkä näin kokemuksistamme on apua muillekin Rescue koirien isännille/emännille.

Kuva Doriksesta Bukarestin tarhalla, kuva kopioitu Kulkureitten sivulta.

Doris tänään 8.8.2013

Doris suuri näyttelijä....

Sarjanäytelmä: "Doris ja Mölkkyporukka"

Kävimme Mustin Kerhosta hakemassa repullisen raakaruokaa Dorikselle. Siellä oli Doriksen hoitopaikan kaveruksetkin. Tietenkään Doris ei tiennyt miten päin olisi pyörinyt, niin innoissaan se oli kaverusten tapaamisesta. Doris kävi ylikierroksilla, mutta yllätyksekseni lähtikin reippaasti pois. Kotiin piti päästä mahdollisimman pian, ettei pakasteet repussa pääsisi sulamaan. Ja se mahdollisimman pian onkin Dorikselle kummallinen käsite.

Tänään ei sitten istuttu, vaan heittäydyttiin suoraan kyljelle makaamaan. Sitä sitten jatkui pitkin matkaa siihen saakka kunnes lähestyttiin Mölkynpelaajaukkoja. Kun Doris kuuli heidän äänensä jäi makuulle heittäytyminenkin.

Kuulin miten joku ukoista sanoi, että tuolla se pari taas tulee. Doris sitten istui viiden metrin päähän tarkkailemaan tilannetta. Mölkyt olivat keskellä puistotietä ja noin kuusi ukkoa istui kahdella penkillä kuin kukot ikään. Oli joukossa yksi nuori nainenkin.

Sain Doriksen liikkeelle, mutta sepä päättikin topata istumaan ukkoja vastapäätä. Siinä se sitten istui ja katseli ukkoja ja ukot Dorista. Yritin saada sitä liikkeelle, mutta Doris pisti jarrut päälle.

- Haluuko se tulla pelaamaan, kysyttiin.
- Ei, se taitaa haluta olla tuomari, vastasin.

Naurua...

- Mikä sen nimi on, kysyttiin.
- Doris.
- Ai Dooooris! Hyvä Doooris!

Sain Doriksen liikkeelle, mentiin pari metriä, sitten taas kyljelleen.
- Hei nyt se heittäytyi kyljelleen, huudettiin.
- Hyvä Doooris!

Ja Doris innostui, siitä oikein näki miten se halusi esiintyä, innokas katsojajoukko sillä kyllä olikin.

- Nouseeko se, ei nouse, nousee se! Nyt se nosti sen.
- Kohta se kaatuu. Ei kaadu. Lyödäänkö vetoa? Hei nyt se kaatuu.

Taas naurua...

- Hyvä Doooris!
- Saako se sen ylös?
- Ei kyllä saa.
- Nyt se nostaa sitä.
- Nouseeko se?
- Ei kyllä nouse!
- Nyt se on pystyssä. Kohta kaatuu, mä lyön vetoo, että kaatuu! Kaatuu se.... naurua, naurua.
- Pojat, nyt se on selällään. Katsokaa sitä, se makaa selällään. Katotaan saako sen taas ylös! Nostaa varmaan! Ei taida nyt nousta! Siellä se on selällään. Naurua....

Minun onnekseni vastaan oli tulossa pieni koira ja Doris pomppas ylös kuin raketti.

Takaa kuului huuto "pystyssä" ja taas iloinen naururemakka.

Selvittiin pikkukoirasta. Loppumatkalla oli vielä kolme kaatumista. Sitten tempasin koiran syliin ja mentiin. Huomasi kyllä, että nyt mammalta tais palaa päreet ja tuli loppumatkan lyhyessä hinassa. Kotona oli hissukseen, luuli saavansa moiteryöpyn. Olin hiljaa ja nauroin sisäänpäin.

-Jatkuu

Doris leikkii kuollutta...

Tuo mun prinsessa herättää kyllä yleistä hilpeyttä tuolla raitilla. Kun se toppaa pyllynsä katuun ja päättää, ettei se liiku, niin se ei sitten liiku. Porukka sitä ihmettelee ja kun sanon, että se kiukuttelee, niitä alkaa naurattaa ja jatkavat sitten hymyillen matkaansa. No, voihan sitä huonomminkin iloa ihmisille tuottaa

Tänään päivälenkillä Doris heittäytyi sitten taas kyljelleen ja leikki kuollutta. Oli tehnyt tuota filmaamista jo useamman kerran. Parinkymmenen metrin päässä köpötteli meitä vastaan seniorimamma. Hän oli varmaan seurannut Doriksen pelleilyä. Kun hän tuli kohdallemme, hän pysähtyi ja voivotteli: "Voi, voi pikku ressua, onko sinulla jalat noin kipeät, ettet pääse ressukka liikkumaan". Doris pyöritteli silmiään ja oli enemmän kuolevan näköinen. Vastasin mammalle, että Doris kiukuttelee ja leikkii kuollutta. Jos hän nyt jatkaa matkaa, niin Doris ampaisee kyllä ylös ja lähtee hänen peräänsä. "Voi, voi ressukka, ei saa kiukutella" sanoi mamma ja lähti kävelemään pois päin. Doris ampaisi ylös. Mamma katsoi taakseen ja pyöritti päätään hymyillen leveästi. Kyll me nää jutut osataan! 

Doris ja puhdas turkki.

Hyvää huomenta sunnuntai ja toinen päivä...

 Doris:

"Aamulla Eeva pomppas ylös taas seitsemältä ja heti piti lähteä ulos. Ulkona oli kamalan kylmä. Tein kuiteski kakat ja pissat ja Eeva oli niistä tosi iloinen. Se kehui mua moneen kertaan. On mä aika hyvä. Mulla on vatsa vähän löysällä, kait se siitä kuiteski paranee. Eeva antaa jogurttia ja mä tykkään syödä sitä. Muuten lenkki meni hyvin, tultiin aika pian takaisin, kun mulla paleli tassut.

Iltapäivällä tuli Juulia, joka kouluttaa mua hihnassa kävelemään. Juulia on Eevan kamun tytär, sen Riikan joka oli meillä kuskina lauantaiyönä. Mulla on siis ihka oma personaltraining. Juulia nyki mua koko ajan ja mä aloin hiffata, ettei saa vetää. Nyt kun oltiin vielä Eevan kanssa lenkillä, tein kakat ulos ja vedin enää vain vähän. Juulia tulee vielä joku päivä mua uudestaan kouluttaan. Juulia ihastui muhun ja määkin tykkään Juuliasta.

Meillä on mennyt Eevan kanssa tosi hyvin. Se on ihan hyvä tyyppi, kun se ei stressaa enää tuon ulosmenon kanssa. Se on aika nopee oppimaan, niin kuin minäkin. Eeva sanoi, että siitä tuntuu, kuin mä olisin asunut täällä vaikka kuinka kauan. Mä oon tosi onnellinen, kun mulla on oma koti ja onhan täällä tilaa enemmän kuin siellä Bukarestin tarhan häkissä. Mä en haukkunut eilen ollenkaan, mutta tänään kun tuo naapuri tuli partsille tupakalle, mä rupesin haukkuun. Eeva tuli sanoon, että kiitos, kiitos, mä huomasin ton, nyt sitten riittää. Sama juttu kun toistui vielä parikertaa, Eeva tuli aina siihen sössöttään. Mä tuumasin, että no olkoon sitten, jätän haukut väliin.

Eeva on ihan puhki jo nyt, kun ollaan neljä kertaa oltu lenkillä. Nyt me mennään nukkumaan.Mulla oli oikein kiva päivä tänään".